Luokattomia suorituksia

*
Kii on nyt virallisesti ja peruttamattomasti avannut uransa tottelevaisuus- ja palveluskoirakokeissa. No okei, ehkä askel ei ollut kovin suuri, kun kysymyksessä ei ollut edes alokas- vaan epävirallinen aloittelijoiden tottelevaisuusluokka, johon kuului kokonaista kolme "liikettä" vapaassa järjestyksessä suoritettuna. Eli sai suurin piirtein itse päättää, miten taitonsa osoittaa. Kisakokemuksesta saan kiittää Ounasjokilaakson kennelkerhon palvelus- ja seurakoirajaosastoa (Muoniossa). Mahtavaa, että he tsemppaavat ja jaksavat moista järjestää. Se madaltaa kummasti kynnystä mennä viralliseen kisaan, kun saa mokailla kisatilanteen tutussa ympäristössä, seurakavereiden naureskellessa nurkan takana.


Yllä Maija Vinnikka ja lapinkoira Maaru seuraamisliikkeessä. Pienenä on vitsa väännettävä. Alla sama liike reilun kolmen kuukauden ikäisen berninpaimenkoira Allin hienosti esittämänä omistajansa Katri Rantakokon kanssa.

Ja nyt tulee tämän blogin huippukohta. Me voitimme luokan! Sähläävä pikkubriardi ja säälittävä emäntä tekivät liikkeet ainakin tarpeeksi siihen suuntaan, ja kuka sitä kisaa edes jaksaa enää muistella. Eihän voitto ole tärkein vaan ensimmäinen palkinto. Suuri koiranruokasäkki lastenistuimella (sen sijoittaminen farmarin takaosaan yhdessä käsittämättömän ahneen koiran kanssa olisi jo onnettaren härnäämistä) ja arpajaisista isännälle tuliaisiksi voittamamme kirja, matkasimme iloisesti kotiin Kolariin. Homman ironia piilee siinä, että kasvavalle pennulle ei tuota muonaa edes voi syöttää, eli Kii voitti ruokaa ystävälleen Wandalle, joka muutenkin saisi laihtua muutaman kilon.

Ja nyt seuraavat ruoskijaiset. Koska kaikki meni päin hemmettiä, oli suoranainen ihme, että me olimme ensimmäisiä. Keskittyminen oli heikkoa molemmin puolin. Koira vilkuili yleisön suuntaan, ja emäntä horjui liikkeestä toiseen katse koirassa osaamatta päättää miten se olisi parasta suorittaa.
Mutta hei, onkohan jollain pipo kireällä, Kii-raukkahan on vasta puolivuotias. Totta, mutta eihän koira ikinä mokaa, se olen minä, joka mokaan, joten voin rauhassa arvostella itseäni omista virheistäni:

Perusasennosta maahanmeno: Mjoo, perusasennot, jossa koira siis istuu ohjaajan vasemmalla puolella, olivat koko ajan vähän vinkkaria, koiran pylly oli liikaa sivulla. Maahanmenossa Kii ei mennyt kokonaan, vaan kyynär jäi aluksi ylös (pitkäkarvaisilla on tässä kohtaa pieni etulyöntiasema kisoissa. Voi näyttää siltä, että koira makaa, vaikka kyynärät ovatkin parin sentin päässä maasta). Siitä rokotetaan, ja se jää muutenkin helposti tavaksi. Lisäksi koira pomppaa puolittaisesta maahanmenosta vieterin lailla myös ylös (vaikka et olisi antanut lupaakaan).

Tännetulo: Pelkäsin, että Kii tikkaa koiraa kiinnipitänyttä Niinaa hampailla, jos hän on liian lähellä koiran niskaa ja virittelin hihnasta lenkin, jonka saisi laukaistua. Viritys ei lauennut, ja koira jäi killumaan hihnaan, vaikka tänne-käsky oli jo annettu. Onneksi Niina oli fiksumpi kuin minä, ja päästi koiran juoksemaan hihna perässään. Olin mennyt liian kauas, ja se johti siihen, että minua kohti syöksyvä karvapallero sai kasvatettua vauhtinsa äänennopeuteen ja käytti minua airbagina. Vain vaivoin, sain sen hillittömän hyppimisen lakkaaman ja survottua sen oikeaoppisesti istumaan eteeni ja siitä siirtymään sivulle. Voisi tosiaan joskus harjoitella sitä jarruttamistakin, siis siellä emännän päässä.

Seuraaminen hihnan kanssa: Ihan kohtuullinen seurauspätkä, perusasennot olivat suorempia. Kii oli vähän tarkkaamaton ja lipsui paikastaan parissa kohtaa, mutta pääosin tämä meni hyvin.


Pieni siperianhuskynpentu Nanok oli nuorin katsoja. Onneksi oppaana toimi Shamaani, eläkkeelle jäänyt johtajakoira, jonka paikka Nanokin on määrä täyttää. Viisas ja rauhallinen shamaani osallistui myös tottelevaisuuskilpailuun.

Lähtemättömän vaikutuksen varmasti teki myös kisaajan tinkaaminen tuomarin ja kanssakilpailijoiden kanssa ennen kisaa hyppy-liikkeen suorittamisesta alokasluokassa. Minä väitin, että hyppy suoritetaan seuraamisen ohessa, kun toiset taas tiesivät, että liike on muuttunut jo vuonna 2004. Kun vielä väitin, että minä olen niin sen liikkeen suorittanut, niin tuomarikin varmaan mietti, että tuo on kisannut koiran kanssa viimeksi jurakaudella. Niin kyllä olinkin, ja liike oli tosissaan muuttunut ja moni muukin asia. Itse asiassa kilpailussa oli sekin hyvä puoli, että sain nähdä, mitä kaikkia liikkeitä ja millä lailla suoritettuna tottelevaisuuden alokasluokkaan, josta kaikkien pitää toko-uransa aloittaa, nykyään kuuluu. Suunnitelmissa nimittäin on, että tämä ei jää Kiin ainoaksi esiintymiseksi kisakentillä, me palaamme asiaan, ehkä vielä tämän kuluvan vuoden aikana.