keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Pyöristettyjä kulmia

*
Luulin, että minun koirani ei tee semmoista.
Minä, kohtuullisen hyvä koiranohjaaja, aktivoin ja opetan koirani niin, että se ei tee mitään tuhoa kotona. Kuinka väärässä voi ihminen olla. Tulin ajatelleeksi asiaa, kun kirjoitin Kiin toiselle omistajalle, Tosselin kennelin Nooralle taas ylistävän meilin Kiin ihanista ominaisuuksista. "Ei se oo mitään tuhonnu" tai jotain sen tyylistä. Menin alakertaan, ja otin koiraperspektiiviä asiaan (toisin sanoen menin kontalleni lattialle, ja sain jo toistakymmentä kiloa painavan koiranpennun salamana niskaan).

Voi pe....e! Sieltä avautui silmieni eteen todellisuus. Lähes kaikkia tuoleja, pöytiä oli hienovaraisesti muotoiltu. En ollut koskaan nähnyt sen tekevän tuhojaan, joten en huomannut katsoa. Meillä nyt on muutenkin niin nuhjuista, että huonekalujen tuhot eivät pistä silmään.

Tämän blogin lukeminen säännöllisesti voi aiheuttaa koirakuumetta. Joka kerta, kun eksytte muille koira-aiheisille sivustoille netissä tai tuijottelemaan söpöjä koiranpentuja huokaillen lukekaa tämä kappale. Näin se menee: Ihmiset! Älkää hankkiko koiranpentua. Pennut pissaavat, tuhoavat ja ovat rasittavia. Todisteeksi rajuista väitteistäni esitän järkyttävää kuvamateriaalia ja tositarinoita:


Vielä palasiksi revittynä reissuvihkoa urheasti käytettiin.
Siitä luovuttiin vasta, kun kissa oli pissannut sen päälle,
ja haju oli sanoinkuvaamaton.


Onko teillä koira, kysyi kirjastontäti eräänä päivänä.
Ai, että mistäkö huomasi? Meillä on sivistynyt talous,
koirat aloittelevat reissuvihkolla, ja jatkavat Kaari Utrion
romaaneilla.


No, kun pissatti niin jumalattomasti...
Tämän oven tolkuttoman rappaamisen on Wanda
opettanut Kiille, mutta Wanda ei pikkukynsillään yletä
läheskään yhtä korkealle ja tee yhtä syviä naarmuja kuin 25-kiloinen "vauva".


Osaako se lentää? No ei ihan vielä, mutta hengaritkin
saattavat joskus tipahtaa kohtalokkain seurauksin lattialle...


Kaikki käy: liimapuulevy, maalattu puu, puu,
muovi, jopa metallia se on yrittänyt syödä
(mutta haarukkaa ei niin vain pistetäkään palasiksi).


Oikeastaanhan koira on tehnyt vain palveluksen:
terävät kulmat missä tahansa ovat vaarallisia...


Onneksi keittiön tuolit ovat kaameat, muuten
olisi tämän tuhon jälkeen tehty koirasta oikeasti ne kintaat...

Näiden lisäksi Kii on syönyt muun muassa Wandan upouuden koiransängyn (ei oo muuten mitään halpoja...) ja lempijoulukoristeeni, viime vuonna Ikeasta ostetut punaiset himmelitähdet. Ne oli löytyivät pieninä punaisina oljenpalasina ympäri taloa.

No mikä ihme tähän auttaa? Seuraavassa kootut konstit:

- Vanha kunnon ei, kovakalloisimmille tapauksille niskasta tarttuminen. Tämä on sikäli hankalaa, että yleensä jyrsimistä tapahtuu vain silloin, kuin et ole paikalla sitä todistamassa.
-Tabascoa siveltynä. Olen kyllä kuullut myös koirista, jotka nuolee tabascon sähköjohdoista ilolla. Nam, maustettua pöydänjalkaa! Ehkäpä jotain muuta - saakohan kynneliä perhepakkauksissa...
- Anna koiralle jotain, mitä se saa jyrsiä. Raaka naudanluu on meillä ehdoton ykkönen. Mutta kuten sanottua, se ei aina auta.
- Jos koira pelkää yksinoloa, rauhoittavia suihkeita on olemassa.
- Jos koira on parantumaton terroristi, ja sillä on turkkia, niin ulkotarha lämpimine koppeineen voi olla hyvä ratkaisu. Kunhan koira pääsee sieltä heti perheensä pariin, kun kotiin palataan.

Ja, että kaikille tuli selväksi, koiraa ei saa rankaista, kun tullaan kotiin, vaikka se olisi tanssinut sambaa astiakaapissa tai syönyt jääkaapin tyhjäksi! Tuhotyö on tapahtunut aikoja sitten, eikä koira sitä enää muista, eikä tajua tuhoja omikseen. Se, että koira tulee kyyristellen vastaan johtuu siitä, että omistaja on valmiiksi vihainen mahdollisista tuhoista, tai huomaa heti, että kaikki ei ole nyt kunnossa.
Voitte uskoa, että viha leimahti, kun eräänkin kerran roskikseen viemistä odottava pussukka oli jäänyt oven viereen, ja sen sisältö oli leviltelty sentin palasina ympäri kämppää. Koira kyyristeli jaloissa kuin ei koskaan ennen, ja laitoin sen rauhallisesti ulos, jotta sain rauhassa kiroilla sen alimpaan helvettiin.

Ja vielä yksi esimerkki koiran uskomattomasta kekseliäisyydestä: Eräänä päivänä lähtiessäni töihin huomasin järkyttävän asian. Kauniin lamppuni johto roikkui turhan lähellä koirien makuupaikkaa. Se oli ollut paikallaan siinä jo muutaman päivän, ja siinä onnittelin itseäni: mikä onni, ettei Kii ollut siihen vielä ehtinyt kajota. Olisihan se voinut kuolla vaikka sähköiskuun. Nappasin sen seinästä ja kun palasin töistä löysin sen, mitenkäs muuten, johto puhki jyrsittynä. Kii oli tajunnut järkevän koiran lailla, että kappas, kyllähän sitä NYT voi jyrsiä. NYThän siitä ei saa sitä pientä näpsäystä, jonka muut seinässä kiinni olevat ja muuntajalla varustetut lamput antavat. (Älä kokeile tätä kotona, en vastaa seurauksista.)

6 kommenttia:

  1. Voi pientä! Hänellä on varmaan kutittanut ikeniä kun on pitänyt kaluta tolleen huonekaluja.Tai sitten se vaan yksinkertaisesti päätti että teillä on aika vaihtaa uusia huonekaluja tai että kirja oli tylsä tai että.....On ne silti aika ihkuja nuo sesset t:Sari,Figo ja Leo

    VastaaPoista
  2. Se on tuo aika kun hampaat lähtee. Joitakin asioita vois kokeilla kuten hyvin rauhallista huomaamattomuutta jo ennen kotoa lähtöä ja poistumista eleettömästi. Näin ei ero olisi niin suuri kun poistuu paikalta. Pienentää tilaa, jos on useampi huone missä joutuu olemaan ( en tarkoita häkkiä) vaan portti joka rajaa pääsyn toisiin huoneisiin. Näin ei koiran tarttis huolehtia koko huushollista ja tuhomahdollisuudetkin pienenee.Aloittaa yksin olo harjoittelu jo silloin kun olet kotona vaikka vain 10 minuuttia aluksi. Tähän se portti on ehdoton jotta koira näkee sinut, mutta ei pääse luoksesi. Tässä tarkoitus on että luet vaikka kirjaa vaikka kuuluis minkälaista älämölöä ja et ole humaavinas. Tarkoitus on myös näyttää että olet rauhallinen ja tulet toimeen ilman sitäkin.
    Periaatteessa pitäis vasta sitten mennä koiran luokse, kun se rauhoittuu ja sittenkin päästää vain portti auki ilman kommenttia. Kun tulet kotiin ei hetkeen koiran huomioimista laittelet ensin tavarat ja vaatteet pois ja istut alas sitten koiraa voi huomioida. Näistä voi olla apua
    tai sitten ei ja voihan olla että nämä tuhotyön tekemiset mennee ohi itestään :o)) Jaksamisia sinne ja niin monen koiraihmisen arkea on nuo disainatut huonekalut :)

    VastaaPoista
  3. Niin, nämä ovat hyviä neuvoja, jos koiralla on eroahdistusta, eikä se osaa olla yksin. Meillähän ei näin ole, vaan kysymys on lähinnä pitkästymisestä ja hampaista (ja oisko kurittomuus ja kapinakin yksi syy).
    Erilaisia keinojahan on, vaikka millä mitalla. Itsekin niitä muutaman luettelin, mutta vain mielikuvitus on rajana.
    Vaikka tuho näyttääkin tältä, tilanne on meillä hallinnassa, ja puuttuminen on lähinnä viitsimisesta kiinni. Jutun pointti oli kuitenkin siinä, että tuhoja syntyy pentujen kanssa lähes aina, kyse on vain määrästä.

    VastaaPoista
  4. Aloin pakostikin nauraa tuolle tabasco-jutulle. Meillä pikkuinen tykkäsi mamman sukista (kun ne olivat jalassa). Yksi päivä hermostuin ja päätin, että nyt loppuu. Joku oli neuvonut, että etikasta koirat eivät pidä. Ainoa etikka, jota talosta löytyi oli vaalea balsamico. Sitä siis sukkiin. Koira nuuski hetken ja alkoi autuaana nuolla varpaita. Nooh.. ehkä pitää ajatella, että lopputulos tärkein, sen jälkeen sukat, matonhapsut yms olivat kuolassa, mutta ehjiä :D

    VastaaPoista
  5. Ja jackrusselinterrieristä varoitettiin, että pistää paikat palasiksi: tekiköhän se kolme tihutyötä silloin pentuaikana. Enemmän vahinkoa nuo kissat on saaneet aikaan :) Itse asiassa jopa moninkertaisesti. Tabascoa meidänkin neiti nuoli, kun laitettiin sitä kenkätelineeseen. Parempi oli sitten pitää vaan ovi kiinni.

    VastaaPoista
  6. Meilläkään ei tuo parson kunnostautunut sillä saralla kovin mainittavasti, mitä nyt muutamat sähköjohdot otti ja söi. Mutta yksi oli varma, joka päivä se etsi puulaatikosta kaikki maitopurkit ja poltettavat roskat ja hajoitti ne lattialle. Annoin sen tehdä niin. Eihän siitä mitään varsinaista haittaa ollut, ja purkautuipahan ahdistus turvallisesti.

    VastaaPoista

laskuri