Hautajaisiin lähtö on meidän perheessä pitkä prosessi. Tämä siksi, että meillä asuu tuntemattomasta syystä kaksi valkeata eläintä. Parsonrusselinterrieri Wanda on naamataulua lukuunottamatta kirkkaanvalkoinen, kissassa ei muuta väriä sitten olekaan. Tämä aiheuttaa sen, että teippiharja viuhuu, tai vaihtoehtoisesti koko perhe pitää tarkkaan imuroida, ennenkuin päästään pihalle mustissa vetimissä.
Haluaisin tinkimättömästi sanoa, että rodun käyttöominaisuudet ja luonne ovat ainoat koiran valintaan vaikuttavat tekijät, mutta se olisi täyttä hevonkukkua. Tai jos oikein tarkkaan ajattelee, niin onhan karvan laatu ja väri eräänlaisia käyttöominaisuuksia nekin: koiran kotikäyttöominaisuuksia tai pikemminkin käytännöllisyysominaisuuksia. Ja ne ovat yksi syy siihen, että meillä on Kii. Nyt epäilemättä kaikki lyhytkarvaisia koiria omistavat vetävät henkeä: pitkä lainehtiva karvako muka käytännöllinen.
Paleltaa, näkyy Wandasta ilometrin päähän.
Kiille kasvaa pitkä, pitkä turkki.
Briardille karvaa tulee pikkuhiljaa lisää jopa vajaan metrin verran, ja pian koirasta ei välttämättä enää niin helposti huomaa kumpi pää paskoo, kumpi haukkuu.
No myönnetään, vaikka briardinkarva ei aiheutakaan niin paljon ärtymystä, kaikki siihen takertuva kuten lumi, muta, hiekka, risut ja männynkävyt, aiheuttavat imuroinnin ja siivouksen tarvetta. Mutta on sata kertaa helpompaa imuroida lattia hiekasta, kuin nyppiä mustasta keinokuituisesta villatakista pieniä karkeita, mutta ah, niin valkoisia parsoninkarvoja.
Siis jos joku ei vielä hoksannut, niin pitkä karva ei irtoa samalla lailla kuin lyhyt. Ei ainakaan meillä. Karvamopeista lähtee karvaa lähinnä vain harjaan, jota tosin pitää käytelläkin sitten viikoittain. Ja jos joskus vaatteeseen on yksi pitkä karvasuikero tarttunut, niin se on helppo pyyhkäistä pois.
Tämä kaikki minulle selvisi ensimmäisen koiran, partacollie Viivin ansioista. Wandan hankinnan myötä olen tullut tietämään myös asian lyhytkarvaisen puolen. Oma lukunsa taas ovat puolipitkäkarvaiset, mutta empiirinen tutkimus on vahvistanut, että karva riittää sielläkin talouden kaikkiin pintoihin tasaisesti. Toisilla on karvanlähtö kertaluonteisesti, toisilla kerran vuodessa (365 päivää).
Jos sallinette poikkeamisen hieman aiheesta, voi lohdutella ehdottomia koiraihmisiä sillä, että kissankarvat ovat oikeasti vielä änkyrämpiä. Meillä ainakin rakas valkoinen ja lihava Väinö-kissa alias Nirsu nyppii itsestään suuria karvasutteja ympäri huushollia ja etsii aina lämpöarvoltaan suurimman (mustan) vaateparren, jonka päälle köllähtää. Lisäksi kissankarvoilla on joku ihmeellinen yliluonnollinen kyky mennä ihmisen ihon sisään. Harvoja eivät ole ne kerrat, kun olen nypännyt kipeää tekevän kissankarvan kantapäästä tai jopa käsivarresta, jonne se on uinut jo vaikka kuinka syvälle.
Tässä syyllinen valkoiseen karvapilveen ja usein
moneen muuhunkin sotkuun, milloin missäkin päin taloa.
Saanko esitellä kissa Väinö (vas.).
ps. Kommentissa kaivattiin kuvaa koko koirasta. Lisää kuvia, linkki kuvagalleriaan ja lisäksi videoita löytyy kiinnostuneille Tosselin kotisivuilta.
*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti