sunnuntai 30. elokuuta 2009

Lomaltapaluuerikoinen

*

Valmiina kehään.

Kesäloma on ohi, ja koiraharrastajakin on takaisin sorvin ääressä. Ja kyllähän siinä viiden viikon aikana ehtikin tehdä jos jonkinlaista. Koirarintamalla treenattiin kera ystävien ja käytiin pyörähtämässä erikoisnäyttelyssä. Arvoin aiemmin vienkö koiran kehään vai tottelevaisuuskisoihin, ja näyttelyhän se sitten lopuksi voitti. Ja varsinkin kun Minna U. lupasi esittää Kiin, niin en enää miettinyt yhtään. Kehään siis!
Niinpä sitä sitten ajeltiin 8. elokuuta Kiiminkiin muiden briardien sekaan. Oli kyllä hieno juttu nähdä niin paljon briardeja yhdellä kertaa. Kylillä ei juuri samanrotuisia vastaan kävele, sen verran ovat rekisteröintimäärät alhaiset. Hämmentävää oli se, että muutamien koirien haukku kuulosti täsmälleen samalta kuin Kiin länkytys. Käännyin välillä torumaan koiraani, joka tuijotti ruskean karvapehkon alta: En se minä ollut!
Päivä oli ihana, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja puitteet olivat aivan loistavat. Kiillä oli iso häkki varjossa, jossa se sai lepäillä ja odotella omaa vuoroaan. Välillä muristiin ohi käveleville karvakasoille (hyökkäys on paras puolustus, siis niin tuntuu tämä ajattelevan). Jonkin aikaa saatiinkin odottaa, sillä ennen meitä olivat pennut ja urokset. Käytin Kiitä vähän kävelemässä, mutta muuten se sai tyytyä häkkiinsä, kun mamma halusi seurata koiria kehässä. Ajattelin sen nukkuvan siellä rauhallisena, mutta vielä mitä. Hän keräsi vaan virtaa ja painetta. Huomasin sen siitä vauhdista, millä se sitten sinkosin sieltä ulos. Tiukalla ärjymisellä sain harjattua ruttaantuneet karvat jälleen ojennukseen ja koiran siistiksi.


Äitiii!!! Siellä se huutaa, varmaan apua tai jotain.

Kun Minna otti koiran huomattiin hyvin pian, että minä en voi jäädä näkyville kehän reunalle. Sen puoltaa niin koko ajan minun luo, että juoksutus menee värkkäämiseksi. Komento kuului: piiloon meet, ja huudat kun seisotetaan. Etsin hyvän lymypaikan tuomarin teltan vierestä ja kyykin siellä kun juniorinartut huudettiin kehään. Kii oli toiseksi viimeinen, joten yksilöarvostelua sain odotella siellä teltan takana jonkin aikaa. Kii meni ihan nätisti Minnankin kanssa, vaikka kuikuilu vähän mamman perään. Sitten mentiin seisomaan tuomarin eteen ja tarvittiin sitä ryhtiä. Kun huusin, niin koira kyllä selvästi ryhdistäytyi. Vielä muutama huuto ja Kii hermostui ja rupesi hyppelehtimään hihnassa turhautumistaan.


Mrrr! Sanoo Kii, kun tuomari suuhun tunki. Takaa saa kyllä tutkia.

Tuomari saksalainen Ingrid Gossens tutki Kiin, huomasin, että jotain tapahtui, mutta en arvannut siinä vaiheessa, että mitä. Kii juoksi rundit arvostelun mukaan hieman pentumaisesti, mutta ihan nätisti ensikertalaiseksi ja yksilökehä oli ohi. Kehätuomari kiikutti vaaleanpunaisen ERI-nauhan (erinomainen) Minnalle ja minä olin, että Jee! Ilo jäi lyhytaikaiseksi, sillä kehän hulinassa tuomari oli kuultu väärin ja kehätuomari tuli oikaisemaan. ERI vaihtui punaiseksi EH:ksi (erittäin hyvä). Mutta syy oli perusteltu. Kii oli murissut tuomarille hampaiden tarkistuksen aikana. Kaikki muu olikin yhtä kehua arvostelussa. Kaunis on koira, mutta kyllä vieraiden ihmisten vain pitää päästä myös sinne suuhun katsomaan. Onneksi tuomari oli topakka briard-kasvattaja, eikä pelännyt isottelevaa nuorta koiraa pätkääkään, vaan tutki hampaat loppuun asti. Toinen tuomari olisi työntänyt eevan (EVA= ei voida arvostella) kouraan ja heittänyt kehästä. Tosin muusta tutkimisesta Kii ei ollut moksiskaan, vain hampaita ei olisi saanut tonkia. Harjoittelun paikka, mutta totuuden nimissä pitää sanoa, että ei ole ensimmäinen kerta ja että Kii on juuri sen tyyppinen koira, että se voi tuommoisen tehdäkin.


Kii ja vaaleanpunainen ERI-nauha, joka on jo palkintopallikuvassa muuttunut EH:ksi.

Kii sijoittui ryhmässään neljänneksi, toiseksi viimeiseksi, mutta tosiaan ihan omasta ansioistaan. Paluumatkalle lähdettiin väsyneinä ja kokemusta rikkaampina. Oli kyllä ollut kiva päivä ja sai briard-piirien nettikasvoja yhdistettyä oikeisiin kasvoihin ja koiriin. Tulomatkalla vedin vielä tiekamerasta reilun satasen pikavoiton (elämäni ensimmäinen ylinopeussakko ja hyvin lievällä ylinopeudella), joten hieman tuli reissulle ylimääräistä hintaa, mutta mitäpä en koiraharrastuksesta maksaisi.

Kuvat: Mika Vähä
*
laskuri