Odottelua

*
Kii voi hyvin. Kohtauksia ei ole tullut enää toista kertaa, mutta koko ajan niitä odotellaan. Tarkkailen Kiitä siinä määrin (lue liikaa), että heti kun sen takajalka vähän vipattaa, niin alan odottaa kohtausta. Toisaalta jos kohtausta edeltävä aura on yhtä voimakas kuin viimeksi, niin saan estettyä lääkkeellä niin, ettei tule sitä ensimmäistäkään kohtausta. Mutta entäpä jos en ole kotona... Olen pikkuhiljaa alkanut miettimään lääkkeitä, ehkä ne auttavat tosi hyvin, ja koira voi sitten paremmin ja niin edespäin. Pitää kuitenkin vielä hetki malttaa. Ihan hetkinen vain.

Välikevennys: Minusta tuntuu, että kohtausten myötä kuullun ymmärtäminen on heikentynyt. Kun eihän tuota potentiaalista epileptikkoa voi edes komentaa. Esimerkiksi koirien pitää pysyä muualla kuin ruokapöydän tuntumassa, ihmiset syövät:
- Kii, omalle paikalle.
Koira jähmettyy paikalleen, ei edes katso minua.

-Kii, nyt omalle paikalle.
Koira vilkaisee kulmien alta, ja kääntää hiukan kuonoa, tassut eivät liiku.

-Kii, nyt HETI omalle paikalle!
Koira astuu askeleen taaksepäin, ja katsoo velvollisuuden täyttyneen.

-Perkele! (nousee tuolista uhkaavasti) O-M-A-L-L-E P-A-I-K-A-L-L-E!!!
Koira hipsuttaa vähän matkan päähän, ja haukahtaa sieltä mielenosoituksellisesti, eikä ole edelleenkään lähelläkään omaa paikkaa...
Ja sipsuttaa noin kolmen minuutin päästä takaisin lasten tuoleja nuolemaan. Tässä vaiheessa auttaa vain niska-perse ote ja reilu talutus sinne omalle paikalle.

Ja huono tuuri eläinten kanssa jatkuu edelleen. Nyt en sitä kirjoita, mutta ihan pian saatte kuulla, mitä meidän kissalle sattui alkuviikosta. Otan vain ensin vähän kuvia demonstrointia varten. Ja se tulee kumoamaan kaikki edellä mainitut ylistykset kissojen älykkyydestä. Otsikkona: Miten pääsen kaikista yhdeksästä hengestäni kätevästi yhdellä kertaa!
*