Kuolemattomat pohjoisessa

*
Perjantaina lävähti postista odotettu kirjekuori. Se oli lasku. Siis normaalisti laskut eivät ole varsin toivottuja, ainakaan näin suuret laskut, mutta tämä oli iloinen poikkeus. Suomen Kennelliitto laskuttaa minua kennelnimestä, jonka hain muutama kuukausi takaperin. Siis suomeksi sanottuna minulla on nyt ihka oma kennelnimi. Immortalis Arctica. Kaksi latinankielistä sanaa, joista ensimmäinen tarkoittaa kuolematonta ja toinen pohjoista.

Tiedoksi niille, jotka eivät ole niin syvällä koiramaailman suossa kuin minä (muut skipatkoon tämän), kennelnimi on se nimi, joka tulee kennelissä syntyneen pennun varsinaisen nimen eteen. Meillä on talossa Maximo`s Delilah eli Wanda, jonka virallisessa nimessä siis Maximo`s on kennelnimi ja Delilah juuri sille pennulle annettu. Kii on viralliselta nimeltään hieman mielenkiintoisempi: Bar-Bar Beskydy Walk The Line, jossa siis Bar-Bar Beskydy on tsekkiläisen kennelin nimi ja Walk The Line Kiin nimi. Molemmilla koirilla varsinainen nimi on annettu aakkosten mukaan, eli siis Wanda on syntynyt kasvattajan nejänteen pentueeseen ja sen nimi alkaa siksi D:llä. Kii on taas kasvattajan W pentueesta, sillä on pentuesisaruksissa muun muassa War Hachet ja Wuotan. Tämä ei ole pakollista (ainakaan Suomessa), mutta helpottaa muistamaan, mistä pentueesta ja minkä ikäinen kukin koira on. Muitakin järjestelmiä toki on.
Minun hieno suunnitelmani oli nimetä koiria latinankielisillä kuolemattomilla lausahduksilla kuten In Vino Veritas=Viinissä on totuus, Vanitas Vanitatum=turhuuksien turhuus, Cogito, ergo sum=Ajattelen, siis olen ja Lupus in fabula= Siinä paha missä mainitaan. Mistään erityisestä järjestelmästä ei ole tietoakaan, voi olla, että meidän kennelin pentumäärillä semmoista ei tarvita.

En tiedä miten muut kokevat tämän asian, mutta olen kuvittelevinani, että koiria tuntemattomien korvissa sana kennel saa negatiivisen kaiun. Kennel mielletään paikaksi, jossa tuotetaan koiria, eikä siitä ole kovin pitkä matka pentutehtaaseen. Suurin osa kenneleistä on hyvin vaatimattomia, vähän pentuja maailmalle lähettäviä ja niitä omistavat yksityiset ihmiset, joille koirat ovat harrastus ja kasvattamisenkin tuotto usein pakkasen puolella. Ammattikseen koiria kasvattavia on siinä joukossa hyvin pieni määrä, ja hekin tietenkin erittäin suurelta osalta kunnon väkeä. Kenneleissä siis harvoin on kenneltiloja tai muuta "tuotantokoneistoa", vaan koiranpennut kasvavat koiraihmisten keittiöissä ja olohoneen nurkissa, kuten hyvä onkin.

Kennelnimen hakuprosessissa on muutamia vaiheita. Ensin tulee käydä kasvattajan peruskurssi, jonka hyväksytyksi suorittanut voi hakea kennelnimeä. Rotu/rodut täytyy tietää hakuvaiheessa, ja rodun tai rotujen virallisilta rotujärjestöiltä tulee saada hakemukseen puoltava lausunto. Rotuihin voi myöhemmin hakea muutosta, jos tilanne muuttuu. Lisäksi pitää allekirjoittaa kasvattajasitoumus.
Saadakseen kennelnimen, ei siis tarvitse omistaa yhtäkään koiraa. Pitää vain olla kennelliiton ja hakemansa rodun rotujärjestön jäsen. Itse kävin kasvattajakurssin sen jälkeen, kun Wanda sai pennut kasvattajan nimiin (sijoituskoira kun silloin oli) ja me hoidimme ne täällä kotona. Kaikki meni hyvin, ja aloin miettiä omaakin kennelnimeä. Nyt sellainen sitten on, rotuna briardi. Alkaako meillä sitten kuulua täällä kotona pikkutassujen tapsutus, enpä usko, ainakaan kovin pian. Kiin tilanne on mikä on. Epilepsia on vakava sairaus, ja vaikka ei enää yhtään kohtausta tulisikaan riski on liian suuri. Mutta ehkä jonakin päivänä, jollakin toisella koiralla. Kasvattajana minulla on myös mahdollisuus ostaa koira ja sijoittaa se toiseen kotiin, kuten Kii ja Wanda on meille sijoitettu.

Ps. Kuukauden rajapyykki oli ja meni, eikä kohtauksia ole tullut. Kumpa jatkuisi näin hyvin. Tokotreenaus on nyt mahtavaa, koira toimii kuin ajatus.
*