Kurista ja johtajuudesta

*
Kii on ns. ravista ja käytä -koira. Se on melkoisen vilkas ja varsin dominoiva, ja siksi välillä on hyvä muistuttaa, mistä kana pissii. Tämä ei varmaan kuulu kaikkein lempeimpiin menetelmiin, mutta toimii meillä hyvin. Tuo tarpeellista nöyryyttä silloin, kun koiraa ei kovasti kiinnosta, mitä se ämmä siellä narun toisessa päässä sölpöttää. Alussa sen kanssa tuli jopa yhteenottoja. Luita se ei luovuttanut, vaan murisi hampaat irvessä. Noin kolme kertaa tartuin turvasta, istuin sen päälle ja otin luun väkisin sen turvasta. Annoin luun tietenkin luovutuksen jälkeen heti takaisin, koska kaikki luut varastamalla koirastaan saa vain epäluuloisen.
Edelleenkään Kii ei ole kovin nöyrä, eikä siitä semmoista tietenkään tarvitse tehdäkään. Koulutustilanteessa tai innostuessaan se saattaa näykkäistä tai hyppiä päälle tai purra kädestä silkkaa intoaan, toisaalta jos sitä siitä kiellän, niin vastaus tulee puolessa sekunnissa. Koira hypähtää vähän matkan päähän ja mouruaa sieltä vastalauseensa. Ja jos en ole tarkkana, se yrittää komentaa ja vaatia kaikenlaista.
Kun Kii oli puolivuotias koiran tsekkiläinen kasvattaja Barbora kertoi sähköpostissa, että Kiin sisaren perheellä oli hallintaongelmia pennun kanssa. Se oli kuulemma alkanut pomottamaan. Jostain syystä ei yllättänyt yhtään. Tämän koiran kanssa eläminen on yhtä tasapainoilua vallanjaon kanssa. En suosittelisi ensimmäiseksi, enkä myöskään toiseksi koiraksi...
Koirien keskinäinen kahnaaminen, tai oikeastaan Kiin Wandaan kohdistama huono käytös hämmensi aluksi. Kii siis töni (Osaako koirat töniä? Kyllä vain), ahdisteli, näykki niskasta, jaloista ja kaikin tavoin kiusasi Wandaa näennäisesti leikin varjolla. Olin aiemmin ajatellut, että koirat sumplikoot keskenään välinsä ja heikompi väistyköön. Minna U. neuvoi, että minun tulisi määritellä Kiin asema laumassa kieltämällä Wandan ahdistelu määrätietoisesti. Samaan aikaan meillä tuli muutamat murinat ihmisille. Kii murisi pari kertaa oudolle ihmiselle, kun koki vieraan koskemisen/lähestymisen epämukavana. Olin suoraan sanottuna kauhuissaan. Kukaan ei enää koskaan uskaltaisi tulla meille, kun meillä on tuommoinen peto kotona.
Kävimme näyttelyharjoituksissa Pellossa, harjoitukset menivät hyvin, ja aloin kieltää Kiiltä kaiken Wandan kiusaamisen. Muutama kuukausi sen jälkeen tilanne rauhoittui. Kii jätti Wandan rauhaan ja oli myös selvästi rennompi, kun meille tuli vieraita. Tulkitsen koko hässäkän pienoiskriisiksi minun johtajuudessa. Koira hoiti itsenäisesti suhteensa ulkomaailmaan ja päätti olla agressiivinen. Sitten minä otin ohjat ja sanoin, miten lähiympäristön koiriin ja ihmisiin suhtaudutaan.
Kuulostaa monimutkaiselta, mutta on ainakin itselleni kristallinkirkasta, kun sen viimein tajusin. Johtajuusongelmat ovat varmaan suurin yksittäinen koiran kanssa vastaan tuleva ongelma, se on kaiken kaikkiaan niin monisäikeistä ja -ulotteista. Eikä johtajuus todellakaan tarkoita hakkaamista (Mihin taito loppuu, siitä väkivalta alkaa. Muistakaa tämä!), mutta ei välttämättä pelkkää pään silitystäkään. Pakko sanoa, mutta välillä ihmettelen, että olisiko Kiistä saanut ikinä kunnon koiraa (jos siitä nyt semmoinen tulee) pelkällä ei:n sanomisella ilman fyysistä puuttumista. Sillä kun ei häntä edes laske, vaikka koko koura olisi niskavilloissa. Ehkäpä, todella määrätietoisen, johdonmukaisen ja tarkan kouluttajan käsissä. Minä vain en pysty siihen.
*