Suurpiirteistä touhua

*
Vain koiranomistaja voi tietää, miltä tuntuu tulla kotiin, kun tunnet heti ulko-oven avattuasi, että koira on paskonut sisälle. Tällä viikolla kävi juuri niin. Kii, puolivuotiaana, on jo erittäinkin sisäsiisti. Tätä hajua ei siis ole pitkään aikaan ilmassa ollutkaan. Ei se silti jaksanut järkyttää mielenrauhaa, eikä sekään, että paskakasan vieressä oli tulilatva kumollaan lattialla (moneskohan kerta!) ja multa tietenkin myös pitkin lattioita. Kissan tekosia, arvaan. Se huvittelee kaatamalla kukkia ikkunalaudalta.
Edellisenä päivänä floristina oli ollut Kii. Se oli nostanut orkidean purkistaan ikkunalaudalta siististi sänkyynsä, ja ilmeisesti vähän maistanutkin sitä. Ei kuitenkaan syönyt (ovatkohan nuo myrkyllisiä). Kukkapurkki oli männynkaarnamultineen edelleen ikkunalaudalla, vain desilitran verran kaarnanpalasia oli levinnyt ympäri sänkyä. Taidokasta. Parkkiintuneen koiraihmisen tuntee siitä, että suuttumisen sijaan hän vain miettii, että mitenköhän tuokin on mahtanut onnistua.

Siinä siivoillesani koiran jo lattiaan kuivahtaneita jätöksiä tuli työpuhelu. Tilanne oli jotenkin epätodellinen. Minä siivoilin koiranpaskoja lattialta, ja keskustelin kuvien lähettämisestä ja jutusta haastateltavani kanssa vielä täysissä ulkovaatteissa. Lapset olin saanut onneksi häädettyä yläkertaan lastenohjelmien pariin. Huomasin kesken puhelun vain miettiväni, että oliko tuo läikkä tuossa vai ei, toisin sanoen mikä tässä kuuluu lattiaan, mikä on ylimääräistä. Se kun ei huonosti asennetun ja pahasti rakoilleen ja puhki hiotun lautalattian kanssa ole niin itsestään selvää.

Mutta luontoäiti armahtaa, kaukonäkö on huonontunut vuosien saatossa jonkin verran, ja vaikka kotioloissa selviän hyvin ilman laseja, ei näkö ole paras mahdollinen. Mutta eipähän pistä silmään kaikki kaarnanpalaset tai epämääräiset kikkareet lattialla niin pahasti. Voi ottaa elämän näiden sotkevien eläinten (lapset mukaan luettuina) keskellä kohtuullisen rennosti.

Ne, joilla pentu on siinä iässä, että vahinkoja sattuu, voin lämpimästä suositella naksutinta. Minä en ole oppinut vielä naksutinta muussa koulutuksessa juuri käyttämään, tai siis en ole viitsinyt opetella, mutta sen olen huomannut, että sisäsiistiksi opettamisessa se on täysin vertaansa vailla. Ostin naksuttimeni Kolarin eläinlääkärilta, joka sitä juuri siihen touhuun suositteli. Ja totta, on sekä tehokkaampaa, että paljon järkevämmän kuuloista naksauttaa ja antaa makupala, kun koira tekee asiansa ulos, kuin huutaa: Hyvä Kii, hieno homma! pihan toiselle puolelle, kun koira on vääntämässä sinne torttua.
Jätän naksutinkoulutuksen opettamisen suosiolla muille, joten jos aivoissa naksahti, mene ja googleta sana naksutin tai naksutinkoulutus.
*