Kuin kissa ja koira

*
Kuten tutut ja blogia lukeneet tietävät, meillä on siis talossa kolme eläintä. Kaksi Canista ja yksi Felidae, elikkä siis kissa. Kissa on talon ja perheen ensimmäinen, Väinö nimeltään. Hirmu kova kolli, tai ainakin luulin niin. Ja tässä vaiheessa pitää sanoa, että tämä kaikki johdattelu liittyy koiriin, koirien ja kissojen suhteeseen, eli pääaiheemme tässä blogissa ei silti vaihdu. Väiskin vastalauseista huolimatta olen edelleen ja pysyvästi enemmän koira- kuin kissaihminen. Mutta kyllä nuo kissojenkin tempaukset jaksavat huvittaa ja kiinnostaa.


I´m so white there is no whiter.
No ei kyllä ookkaan. Son niin valkonen,
että sitä on vaikea kuvata, ko kamera
ei sihtaa (tarkenna) mokomaan lumimöykkyyn.
Kuva: Juho Jouhtimäki

Siis, palataksemme asiaan, olin kertomassa siitä, kuinka kova kolli meillä talossa asuukaan. Kun Väiski tuli, talossa oli jo kaksi koiraa: partacollie Viivi ja pieni terrierimme Wanda. Ensimmäiset tunnit kissa sähisi koirille ikkunalaudalla (sisäpuolella, ulos en aluksi tohtinut päästää, ettei ota heti hatkoja). Sitten seuraavana hetkenä se päätti, että phyh, en pelkääkään noita koiria, ja hyppäsi alas. Siis ihan pokkana vaan. Koirat oli kertakaikkiaan niin hämmentyneitä, että ne ei osanneet tehdä mitään, kuin vaan katsoa ja ihmetellä moista.
Väinö ilmeisesti tajusi sillä hetkellä, millaisia järjen jättiläisiä koirat ovat, sillä vaikka koiraihminen olenkin, toki tunnustan kissan ylemmyyden näitten kohtuutyhmien elukoiden rinnalla, jotka tekevät mitä tahansa koirankeksin saadakseen.


Kuin kissa ja koira. Wanda kissakiinnostus
rajoittuu sen lämpöarvoon korissa.

Väiskillä oli (ei se enää viitti) tapana juoksennella mukaamme lenkille lähimetsätielle (tästä myös tuli kaikenlaista vaivaa, kun se samaan tapaan lähti kenen tahansa mukaan, minne tahansa, mutta siitä lisää myöhemmin...). No, ei siinä mitään, ehkä neljän kuukauden ikäinen kissanpentu pysyi matkassa, joten annoin sen kirmata perässä.
Ongelma asiasta tuli sillä hetkellä, kun tajusin, että naapurin isännällä on jumalattoman suuri rottweiler, ja se on huomannut meidän. Olimme Kurtakkoon melko vasta muuttaneet, joten tämä oli täysin uusi tieto. Koirat tottelivat tännetulokutsua, mutta kissapa ei totellutkaan. Voi herranjumala, nyt se kuolee, oli ensimmäinen ajatus, kun näin, että kissa lähti sivumyyryä (tiedätte, miten kissa tekeytyy suureksi ja uhkailee) kohti kohti vyöryvää murisevaa ja haukkuvaa lihavuorta. Itsemurhakandidaatti totisesti!
Onneksi koira oli armelias, ja pisti tassulla kissan nurin, mutta ei tappanut sitä. Sen se nimittäin olisi saattanut tehdä, vaikka vain vahingossa. Ei siinä mitään ongelmaa enää sen jälkeen enää ollut, kun kissa saatiin ruotuun ja syliin, kiva koira se rotikkakin on, tutustelivat siinä meidän koirien kanssa, mutta kissa oli kokenut karvaan tappion.


Nää koirat on nii tyhmii, tuumii Väinö.

Oppiko eläin mitään, no ehkä mutta, todennäköisimmin ei. Senkin jälkeen sillä oli henkinen yliote talouden koiriin, joita herra näppäsi terävillä kynsillään vain hieman säpinää aikaan saadakseen. Lisäksi se kiusasi häpeämättömästi kaverini whippeturosta, joka tuli käymään kylässä. Koira pelkäsi kissaa. Väinö tajusi sen heti ja hiippaili koiran perässä vaanimassa sitä, minne se vain menikin. Piti viimein laittaa kissa ulos, että koira saattoi olla rauhassa.
Mielenkiintoista tilanteessa oli se, että whippetit on tunnettu koiramaailmassa kissantappajina. Kun saalistus iskee takaa-ajossa päälle, niin lähtee mirriltä nirri hyvin nopeasti. Joten tämäkin tilanne olisi voinut olla hyvin erilainen, jos oltaisiin oltu ulkotiloissa.

Kun Kii tuli taloon, niin kissastyranki Väinö joutui yksinkertaisesti antamaan periksi.
Kii ensinäkin vainosi ja haukkui kissaa ensimmäiset kolme viikkoa herkeämättä. Vielä senkin jälkeen Kii saattoi lyödä kissan maahan tai näykätä sitä hännästä ja takamuksesta, ihan vaan huvikseen. Tai useimmin saadakseen kissan juoksemaan. Sitten sitä oli mukava jahdata oikein urakalla. Ei jäänyt kertaan eikä edes kymmeneen ne kerrat, kun nappasin iloista briardia niskasta juuri, kun se oli hyökkäämässä kissan kimppuun.
Kissa alkoi asua saunassa, sitä selvästi hirvitti mokoma pentu. Nyt on tehty järjestelyjä makuupaikkojen, ruokailupaikkojen ja muun suhteen niin, että kissallakin on mukavaa sisällä, eikä tarvitse pelätä Kiin päähänpistoja. Ja kun kissa tahtoo ovella ulos, Kii makaa vieressä tassut lähtökuopissa: No nii, päästä se! Päästä se nyt meneen! Minä päästän, mutta en Kiitä, vaikka se olisikin sen mielestä vain huvia ja urheilua.


Laitetaan loppuun tämmöinen söpö halikuva,
vaikka välit on tästä vähän viilenneet,
niinkuin ilmat tästä kuvasta.
*