Netittömyys teettää

*
Dodii! Miltei kuukausi siinä meni, mutta nyt olen linjoilla taas. Ukkosen perhana hajoitti koneen ja hankaloitti huomattavasti kaikkien asioiden hoitoa, siinä sivussa myös blogin päivitystä. Tähänkään päivitykseen ei nyt kuvia tule. Pitää ensin varmistaa, että tämä uusi kone "juttelee" nätisti tuon ulkoisen kovalevyni kanssa. Muutamille koirakuville jouduin sanomaan hyvästit, kun niitä ei saatu raavittua koneen levystä irti, mutta onneksi (näin kannattaa siis toimia) suurin osa kuvista oli koneen ulkopuolella ukkoselta ja viruksilta suojassa.
Huomasin, että pidän yhteyttä ihmisiin yllättävänkin paljon netin kautta. Kun nettiä ei kuukauteen näkynyt, niin ei oikein tiennyt missä mennään ja kenen kanssa. Vähän ulkona koko ajan siis, kaikesta. Koirahommat on nettiytyneet vauhdilla, jopa raivostuttavuuteen asti. Ilmoittauduin tässä muutama viikko sitten Länsi-rajan kennelkerhon pelastuskoirakurssille. Allan Aula oli tulossa opettamaan, ja totta kai minä olin innolla menossa mukaan. Maanantai-iltana lähdin ajelemaan Pelloon koirulin kanssa dumpattuani lapset mummolaan yöreissulle. Rohki-hallilla oli epäilyttävän hiljaista. Ajattelin, että niillä on varmaan teoriaa hetken alussa ja mietin, missä se voisi olla. Soiteltuani aikani sain kuulla, että kurssi oli peruttu. Suu loksahti auki tyrmistyksestä. Eihän tämä voi olla totta!!! Mutta kyllä se oli.
Kyllä siitä nettisivuilla ilmoitettiin, oli kurssin yhteyshenkilön selitys. Jassoo. Kun nettiä ei kotona ollut, niin en paljon työaikana viitsi yhdistysten sivuja plärätä. Itse kun kuulun aika moneen koirayhdistykseenkin. Tosin en usko, että olisin tietoa saanut vaikka netti olisikin ollut koko ajan käytettävissä. Kurkkaan yhdistysten sivuille kun muistan, enkä naapurikunnan yhdistyksen sivuilla vieraile kovinkaan usein. Tiedon kurssistakin sain sähköpostitse Muoniosta, jonka jälkeen kävin kyllä netissä tsekkaamassa kurssin tiedot.
Mutta siis tähän on menty. Ennenkuin poistuin erittäin tuohtuneena paikalta, sinne saapui toinen harrastaja, joka sai myös pettyä. Kaksi viidestä osallistujasta ei ollut saanut tietoa, että kurssi oli peruttu liian vähäisen osanottajamäärän vuoksi alle viikkoa ennen kuin pari päivää kestävän kurssin piti alkaa. Jos nimi kerran kysytään osallistujilta, niin voi varmaan sen vaivan nähdä, että heittää edes tekstiviestin kurssin peruuntumisesta. Kun on joka toinen viikko yksinhuoltaja miehen työn vuoksi, ei todellakaan varaa lastenvahtia tai ajan 200 kilometriä huvikseen. Äh, vieläkin suututtaa.
Ainoa, mikä piristää mieltä on se, että Muonion pelastuskoiraleiri lähestyy, ja sitä ei tulla perumaan. Osanottajia on jo nyt tarpeeksi, tosin muutama paikka löytyy vielä. Me olemme Kiin kanssa siellä ihan varmasti aamusta iltaan asti. Ja mikä parasta, Kii oppi keppi-ilmaisun jäljellä ihan vasta. Muutaman kerran leikitin sitä kepeillä, niin heti se huomasi, että nämä kepit ne täällä jäljellä piti löytää. Hyvä tyttö! Oltiin myös Minnan kanssa metsässä harjoittelemassa ja oli kyllä hienoa seurata, miten Rasta ajoi metsässä hienon jäljen ja nosti kaikki kepit tai kun Salli haki esineet metsästä tuosta vaan. Perässä tullaan. :)
*