maanantai 11. tammikuuta 2010

Muistelmat

*
Kii on nyt puolentoista vuoden ikäinen. Se tuli meille syksyllä 2008 noin neljän kilon painoisena karvamöllykkänä. Nyt sama möllykkä painaa lähes 40 kiloa ja on 65 senttiä säkäkorkeudeltaan. Jos ikinä toivoin isoa briardia, niin semmoisen sain.
Jos jollekkin tätä blogia lukeneelle on jäänyt epäselväksi, niin koiran kasvattaminen ei ole kovin vaivatonta, jos ei nyt hauskuudestakaan ole jääty paitsi.
Tein kuvamatkan omiin, sekä julkaistuihin että julkaisemattomiin, kuviin vuoden varrelta. Loppuvuodesta kuvia on ollut vähemmän, kuin myös blogipäivytyksiä.


Tämä oli ensimmäinen kuva, jonka sain nähdä Kiistä.
Silloin koiran maahantuonut Noora vielä mietti kahden pennun välillä. Itse taisin mainita, että valitsee vaan rauhassa, mutta että mieheni ihailee Johnny Cashia, josta kertovan elokuvan nimi on Walk the Line. Kiin paperinimihän on Walk The Line Bar-Bar Beskydy.



Tässä ois hyvä nukkua. Ensimmäisiä kuvia Kiistä kotona ihan vauvaturkissa. Kiillä ja Wandalla on edelleen tapana nukkua vierekkäin, vaikka ne eivät aina ihan parhaita ystäviä olekaan. Mutta sietävät silti toisiaan ja kaipaavatkin.



Tämän profiilikuvan myötä sai facebook ja sitä myötä myös ystäväpiiri tietää pienestä tulokkaasta. Noh, toki suurin osa tiesi siitä jo etukäteen. Erään facebookpäivityksen jälkeen Muonion kunnanhallituksen pj. kysäisi, että mitäs touhuja minulla on Kiin kanssa. Metsähallituksen asiamies "Kii" Korhonenhan ei ole nauttinut Muoniossa kovinkaan suurta kansansuosiota.



Hieman kasvanut söpöläinen poseeraa huurteisella sänkipellolla. Kii on tässä ehkä noin reilun kolmen kuukauden ikäinen. Vauhtia piisasi ja se oli tässä vaiheessa vielä Wandan kanssa hyvänkokoinen leikkitoveri. Edelleen se pyrkii leikkimään Wandan kanssa, mutta aina parsonrouva ei innostu, koska siinä voi tulla huonolla tuurilla selkään.



Kii on edelleen Luukasen suosikki ja päinvastoin. Koira käy sanomassa edelleen pojalle hyvät yötä, jos vain pääsee makuuhuoneeseen silloin livahtamaan. Vaikka Kii voi äristä vieraalle, omat pojat saavat tehdä sille ihan mitä vaan. Se on ollut ihannekoira lasten kanssa. Kärsivällinen ja oikea ystävä.



Ken arvaa, kenen jäljillä ollaan. Minä jotenkin tiedän, että tämä on pikkuparsonin ajatus. "Kappas kaivetaan tunneli maan alle!" Ja sitten kun toteutus on täydessä vauhdissa, Kii on varmasti tarjoutunut talkooavuksi, sillä näin isoon kuoppaan ei parsonin tassut pysty, tai siis pystyy mutta ei se ikinä viitsisi. Kii oppi nopsaan kuoppien tekemisen riemun ja kaiveli ilokseen pari muutakin koloa pitkin pihamaata. Onneksi se jäi nuoruusaikoihin, ehti pitkän talven aikana unohtaa kaivelemisen.



Eläinkaupan alennusmyynnistä tarttui joskus tämmöinenkin viitta mukaan. Tässä vaiheessa se sopi Kiille kuin valettu, sen jälkeen se pienennettiin Wandalle sopivaksi. Se on ollutkin tarpeen, kun ulkona on ollut -35 celsiusta, niin pikkupos... siis parson ei varmaan nokkaa näyttäisi ulkona ilman takkia. Se tulee oikein pyytämään takkia päälle ennen uloslähtöä.



Maijan kanssa otettiin blogikuvia ärrän takana, kun blogit alkoivat ja koira oli vajaa puolivuotias. Tämä otos on sieltä. Kii innostui tamppaamaan emäntää siellä myös kinokseen, joten tämä on kuvia siitä siistimmästä päästä vielä, kun ei ollut pipo silmillä ja lasit lumessa.



Partacollieni Viivi, joka menehtyi vanhuuteen 12,5 vuoden iässä syksyllä 2005. Hautauksen jälkeen saatoin ajatella vain sitä, että sillä tulee kylmä siellä maan alla kun tulee routa. Olisin toki rouvan pitänyt vielä, jos minulla olisi siihen ollut sananvaltaa, mutta hyvä näin. Ääni- ja kosketusarkana koiravanhus pelkäsi lapsia ja kohtaamiset olisivat lasten kasvaessa saattaneet muodostua molemmille ikäviksi.


Kuka uskoo, että tämä joulupukki sai säilyttää henkensä ja on meillä vieläkin joulutavaroiden joukossa. Suurimmaksi osaksi tietenkin siitä syystä, että Wanda (poski näkyy oikealla) ei päässyt siihen kunnolla käsiksi. Kii ei ole ikinä onneksi tuhonnut leluja, vaan leikkinyt niillä. Tuo sänky sen sijaan joutui remonttiin, kun Kii oli noin vuoden ikäinen. Metallipinnat olivat irronneet juotoksistaan ison koiran painon alla. Isäni korjasi sen ja nyt kelpaa taas köllötellä.




Tässä Kii noin yhdeksän kuukauden ikäinen Jo aikamoinen köriläs. Katselee maalintujen perään komeassa poseerauksessa. Turkkiakin on jo vähän enemmän, vaikka pentuturkin takkuaminen ja poislähtö tässä vaiheessa oli tehdä minut hulluksi. Koira oli aina takussa.
Kiistä on kasvanut todella vilkas koira, usein jopa liian vilkas, ainakin omiin hermoihin. Mutta siinä piilee myös sen vahvuus. Se innostuu ja jaksaa, vaikka väsyttäisikin.



Ja tämä peilikin eteisessä. Voi hyvää päivää! Ensin sitä haukuttiin ja sitten nuoltiin (huomaa merkit peilissä). Miten voi nuori koira ollakin hömelö.



Lopuksi pari tuoretta otosta. Tässä pojat leikkivät Kiin kanssa ja Wanda (järjestyspoliisi) huolehtii, että kaikki menee sääntöjen mukaan. Kii ei koskaan, edes leikillään tai kiihdyksissään pure poikia, kuten se minua joskus nappaa. On se jännä, miten koira tietää.
Röyhkeimmillään se on napannut kankunsta, kuten se tarpeeksi turhautuu. Mielenkiintoinen, mutta ei toki mitenkään omintakeinen tyyli purkaa turhaumaa.

Tämmöinen siitä sitten on tullut puolessatoista vuodessa. Komea otus, jota sänkykään ei kestä! Mutta tärkeintähän ei ole ulkokuori, vaan mitä sisällä piilee. Hyvä koira se on, ja jos tämän kanssa ei harrastus onnistu, niin ei sitten minkään, niin paljon potentiaalia karvavuoren sisällä on.
*

3 kommenttia:

  1. Ihania kuvia Kiin taipaleelta! Siitä on todellakin sananmukaisesti tullut iso :)

    VastaaPoista
  2. Mahtava kuvakaarti :) meilläkin on kerran napattu emäntää kankusta, kun ei ole tarpeeksi nopeasti puettu vaatteita päälle lenkille :D

    VastaaPoista
  3. Olipas hieno historiikki :D Ei vois tänä päivänä uskoa, että Kii on ollu saman kokoinen ko Wanda joskus.. Ps. Riehakkaalta näytti teän eilinen potkuttelulenkki!

    VastaaPoista

laskuri