Piti oikein katsoa aiemmista blogimerkinnöistä koska se tapahtui, nimittäin se epilepsiakohtaus. Siitä on nyt aika lailla kaksi kuukautta. Tässä vaiheessa en ole vielä lakannut pelkäämästä kohtauksien uusimista, mutta olen alkanut miettiä tulevaakin.
Mitä jos uusia kohtauksia ei tule? Missä vaiheessa epilepsiaepäily muuttuu joksikin muuksi. Epilepsia määritellään käsittääkseni koiralla nimenomaan kohtauksten toistuvuuden perusteella. Jos kohtauksia tulee, koiralla on epilepsia. Mitä jos tulee vain yksi, mitä sitten? Voiko jokin muu aiheuttaa epilepsia-kohtauksen, ei siis samantyyppistä vaan nimenomaan epilepsiakohtauksen. Missä vaiheessa koira voidaan vapauttaa epilepsiaepäilystä? Niin paljon kysymyksiä, että päätä huimaa.
Empiirisen tutkimuksen mukaan vasta harjattu koira pysyy napapiirin yläpuolella huhtikuussa kauniina vain kolmen minuutin ajan...
Olen pyrkinyt Kiitä nyt opettamaan vierasystävällisemmäksi koiraksi. Se on niin innokas ja suuri ja karvainen, että vähemmän koiria tuntevat pelkäävät sitä vaistomaisesti, enkä yhtään ihmettele. Lisäksi Kii on innolla ja voimalla aina vastassa ihmisiä eteisessä. Nyt olen saanut hyppimisen karsittua suurin piirtein, mutta kyllä se saisi edelleen rauhoittua. Pitää toivoa, että järkeä ja malttia tulee päähän iän myötä.
Maltista tulikin mieleen, että tänään mentiin ensimmäistä kertaa yli minuutin paikallaoloharjoitus. Jihuu! Siis toki täysin häiriötön harjoitus, mutta silti. Palveluskoiralehdestä opin (hyvä lehti muuten, kantsii tilata), että korkeaviettinen koira kannattaa palkita vaikka vain rauhallisilla kehuilla, ettei se kasvata itsekseen virettä paikalla maatessaan ja patukkapalkkaa odotellessaan. Meillä makupalat on siihen tarkoitukseen pop.
Parta kasvaa vauhdilla.
Tänään harjoiteltiin myös 90 asteen käännöksiä vasempaan. Siis ongelmana on, että koira ei innoissaan tajua, mihinkä suuntaan mennään, edistää aavistuksen ja joko a) minä kompastun siihen, kun se jää eteen käännöksessä tai b) Kii kiertää minut salamannopeasti kellonsuuntaan, kun luulee, että tehdään täyskäännös.
Salamannopeita seisomisia ja maahanmenoja treenattiin myös tänään. Olin huomaavini, että maahanmeno hieman nopeutui klikkerin käytöstä harjoittelussa. Voi olla, että otetaan sitä noihin liikkeisiin mukaan, vaikka inhoankin sitä, että kädet ei tunnu riittävän, kun yhdessä on klikkeri, toinen syöttää makupaloja ja kolmas handlaa hihnaa...
Hieman huolettaa se este. Siis tokoeste, jota ei ole juuri harjoiteltu. Oma asenne nykyiseen esteen suoritustapaan on vähän hukassa. Aiemmin este suoritettiin seuraamisen ohessa. Koira seurasi, hyppäsi, seurasi taas ja liike päättyi perusasentoon. Helppoa oli se.
Nyt koiran pitää sen sijaan hypätä este itsenäisesti käskystä ja jäädä käskystä SEISOMAAN esteen toiselle puolelle. Henkilökohtaisesti minusta tämä hyppy on vaikeampi kuin avoimen luokan hyppy, jossa koiran pitää istua esteen toiselle puolelle ja hypätä takaisin. Lisäksi ärsyttää tuo vapaa muoto. Eli koira voi olla vaikka miten vinksallaan esteen toisella puolella, kunhan seisoo ja ohjaaja kävelee sitten sen viereen ja käskee istumaan perusasentoon, joka on semmoisen seisomisen jälkeen tietysti myös vino. Missä on tokon kuri ja järjestys? Jumalauta! Ennen oli kunnollista...
Ps. Päivityksenä edelliseen merkintään. Keksin hyvän konstin niitä isompia keppejä vastaan. Ihme, kun en aiemmin hoksannut tehdä näin.
Siis tilannehan on nyt ihan kauhea, kun keppejä paljastuu harvennusmetsästä yhä lisää ja lisää ja lisää. Kii kantaa koko ajan jotain. No, ei se haittaa, mutta ne isot, joihin hevonen loukkaa itsensä, haittaavat. Kun ei kehtaa koko ajan vahtia koiraa, ettei se jätä niitä keskelle tietä.
Meillä on opeteltu jätä-komentoa vaihtelevalla menestyksellä juuri näitä keppejä varten. Näin se toimii. Otan sen valtavan puun kuin hidastetussa filmissä, kunhan ensin olen karjaissut eläimet irti siitä. Nostan sen, edelleen kuin hidastetussa filmissä, tien reunaan varovasti ja painan syvälle lumeen. Sanon Kiille kun se yrittää sitä ottaa jämäkästi: EI, JÄTÄ! Juhuu, se tepsii!
*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti