Pentu lahkeessa kii

*
Kolme vuotta se oli mielessä, joskus enemmän, toisinaan vähemmän: koira, järjestyksessä kolmas.

Sain ensimmäisen koiran ollessani 13-vuotias. Ajoimme isän kanssa hakemaan sen Vantaalta asti. Koiranpentu matkusti kotiin Kolariin vieressäni ja minä hymyilin. Kolme vuotta sitten 12-vuotias Viivi matkusti sylissäni eläinlääkärille lopetettavaksi, isä ajoi ja minä itkin. Toinen koiramme Wanda kävi katsomassa kuollutta ystäväänsä, ennen kuin se haudattiin pihakuusen alle.

Kolme vuotta tuntuu pitkältä ajalta ilman sitä toista koiraa. Koirakuume kävi ajoittain korkeana, mutta laski sitten taas. Onko minulla sille aikaa? Entäs lapset? Näin jälkiviisaana voi sanoa, että aikaa on kaikkeen, mitä todella kovasti haluat tehdä. Ja ne lapset. Taitavat viihtyä paremmin koiran kuin äitinsä seurassa.
On olemassa koiria ja rotukoiria. Canis lupus familiaris, koiria yhtä kaikki. On ihmisiä, jotka ottavat mieluusti monta rotua samassa paketissa pienemmällä rahalla, yhden rodun ihmisiä, ja taas meitä, jotka vielä etsivät sitä oikeaa. Meille tulisi kolmas koira, kolmas rotu, briardi. Lukemattomat tunnit kuluivat netissä kuvia selaten ja kasvattajien suunnitelmia seuraten. Suomessa syntyy vain nelisenkymmentä briardinpentua vuosittain, joten varauduin odottamaan.

Samaan aikaan syntyi Tsekissä kennel Bar-Bar Beskydyssä kymmenen fawnin värisiä briardin pentua. Tilaus oli jo tehty, pentueesta luonteensa puolesta lupaavin lähtisi Suomeen. Koira saapui syksyllä ensin kennel Tosseliin, sen jälkeen meille Kolariin sijoitukseen.

Pennun virallinen nimi oli Walk the Line Bar-Bar Beskydy. Mieheni innostui: se me halutaan, vaikka aiemmin on vain näyttänyt pitkää naamaa, kun olen kertonut suunnitelmistani lauman kasvattamiseksi. Syykin löytyi. Walk the Line -elokuva kertoo Johnny Cashista, joka oli tosi kova jätkä soittamaan kitaraa ja laulamaan, kuten kaikki muistanevat. Myöhemmin tosin paljastui, että tsekkiläisellä kasvattajalla ei ollut aavistustakaan kyseisestä leffasta. Hän oli etsinyt W:llä alkavia pennunnimiä internetistä satunnaisotannalla. Pentuesisaruksissa oli muun muassa koira nimeltä War Hatchet ja Wuotan.

Minun aivoni askartelivat siinä vaiheessa jo koiran tulevassa kutsumanimessä. Ei narttukoiraa voinut Johnnyksikään ristiä (vaikka mielessä kyllä kävi). Lapsilta ei auttanut kysyä. Viimeksi he vaativat, että seuraava koira nimetään aiemmin kuolleen Viivin mukaan, mikä minusta on vastenmielinen ajatus. Koira oli jo haettu, ja juoksenteli onnellisena pihamaalla, enkä minä vielä tiennyt, miksi sitä kutsuisin. Siinä pihalla käveleskellessäni, muriseva pieni briardinpentu lahkeessa roikkuen keksin sen. Kii!

Mies huomautti myöhemmin, että Kii on sellainen kirjainyhdistelmä, jonka voi huutaa tosi kovaa. Sehän sattuikin sopivasti, siinä vaiheessa olin alkanut aavistella, että tämän kaverin kanssa voi jossain vaiheessa tarvita myös hieman volyymia.