Kii oli, siis kun takaisin tulin, ihan julmetussa takussa. Kahdessa ja puolessa viikossa koira oli vetänyt turkkinsa niin hirveeseen solmuun, että sen selvittelyssä meni useampia päiviä. Eilen vielä kävin koko rakin läpi ja yhä edelleen niitä sutteja siitä löytyy. Onneksi ollaan jo ihan selvillä vesillä. Niille joille turkkihirviön hoito ei ole tuttua voin kertoa, että aikuinen briardi ei mene niin herkästi takkuun. Turkki vaatii oman huomionsa, mutta jatkuvaa puunausta pysyäkseen suurin piirtein ojennuksessa. Meillä turkinhoidon tekee vaativaksi nyt jo melko pitkäksi venähtänyt pehmeä pentukarva ja samaan aikaan sijoittuva kevät, joka irroittelee pohjavilloja mukaviksi suteiksi. Sain lisäksi hyvän neuvon: Pese se koira. Kappas, kun en itse tajunnut. Kii ei ole vielä kertaakaan käynyt kunnon pesulla. En ole kehdannut pestä, koska se ei ole ollut varsinaisesti kunnolla likainenkaan. Ja kyllä se helpotti, ainakin vähän.
Apuaaa!!! Eläintensuojelun paikka.
Kiin pesuoperaatio sujui pääosin hyvässä konsensuksessa. Mitä nyt hieman tuli paljaaseen ihoon naarmuja, kun koira pyrki pesuhuoneesta karkaamaan kynsin, ei onneksi sentään hampain. Olin tietenkin itse varautunut peseytymään heti perään. Hippitukkia ennenkin pesseenä on hyvässä muistissa se, että pesun jälkeen on omistaja vähintäänkin yhtä märkä kuin koira, mutta ei välttämättä yhtä puhdas. Kii sai kirmailla kevätauringossa itsensä kuivaksi ja tulipas siitä sitten kiiltävä ja kaunis koira pesu- ja kampausoperaatioitten jälkeen. Kyllä tuon kanssa kehtaa liikkua. En malta odottaa, että turkki kasvaa täyteen mittaan, ja heittää takkuamasta.
Pitkähkö tauko tokotouhuissa näkyi hyperaktiivisena koiranrietaleena, joka säntäilee ja tekee kaiken salamannopeasti. Oli niin kiva taas alkaa treenaamaan, kun koira on enemmän kuin vastaanottavainen. Kii oikein kerjää käskyjä. Hyppyjä on uskallettu nyt myös hieman aloitella. Itse on hypervarovaisesti ollut hypyttämättä koiraa, ennenkuin sillä alkaa olla luusto valmiina. Pelkään kovasti loukkaantumista tai dysplasiaa. Nyt kuitenkin otettiin pari kertaa metsätiellä autolla kulkemisen estävä "ristikko". Mietin, että mitenköhän hyppy onnistuu paino suussa, pienin kapula on pk-kisoissa 650 grammaa, kun Kii jo näytti, että kyllä onnistuu. Takaisin tullessa se oli napannut mukaansa halon (paino toista kiloa) ja hyppäsi hyvin näppärästi esteen ihan oma-aloitteisesti. Koira on siis alkanut viime aikoina lukea ajatuksiakin.
